Facebook Dating, Suomi mukaan 2020

Somen jättiläinen Facebook julkaisi Dating ominaisuuden Yhdysvalloissa syyskuun alussa. Sovelluksesta on tietenkin etsitty myös romanttista seuraa aina, mutta nyt parinhaku tulee viralliseksi osaksi palvelua.

FB deittailu on samalla sekä yhteydessä varsinaiseen Facebook sovellukseen/Instagramiin, että osin erillinen ja myös eristetty muusta näkyvyydestä. Tavoitteena on siis hyödyntää olemassaolevaa käyttäjäkuntaa ja verkostoa, mutta myös pitää se erillään ja yksityisenä, ilman että julkinen profiili sotkeutuu seuranhakuun.

Profiilin luominen ja käyttö

Homma siis toimii käytännössä niin että yli 18-vuotias Facebookin käyttäjä voi valinnaisesti luoda profiilin myös Datingin puolelle. Nimi ja ikä näkyvät siellä automaattisesti mutta muiden henkilökohtaisten tietojen näyttäminen on vapaaehtoista.

Kuvia voi lisätä maksimissaan yhdeksän kappaletta. Facebook suosittelee automaattisesti niitä omasta profiilista, mutta Datingiin voi myös laittaa täysin eri kuvat. Lisäksi voi valita ”iskulauseen” eli keskustelunavauksen valmiista vaihtoehdoista.

Myös sitä millaisia ihmisiä on hakemassa voi tässä vaiheessa täsmentää muun muassa seksuaalisen suuntautumisen ja sijainnin perusteella.

Tämän jälkeen Facebook oman algoritminsa perusteella ehdottaa Dating palveluun liittyneitä ihmisiä toisilleen. Kontaktiin pääsee tykkäämällä tai kommentoimalla, tai vaihtoehtoisesti ehdotuksia voi hylätä. Swaippaaminen ei kuitenkaan kuulu ominaisuuksiin.

Secret Crush eli salaiset ihastukset

Lähtökohtaisesti Facebook Dating ei anna suosituksia omien kavereiden joukosta. Tarkoituksena siis pitää muu sosiaalinen elämä erillään ja suojata myös yksityisyyttä.

Secret Crush toiminto mahdollistaa kuitenkin tuttavan tagaamisen salaiseksi ihastukseksi. Jos tunne on molemminpuolinen, eli ihastuksen kohde on myös Dating käyttäjä ja sinuun ihastunut, syntyy match ja chattailu voi alkaa.

facebook dating secret crush
Kuva: Facebook

Salaisia ihastuksia voi valkata Facebook kavereiden ja Instagram seuraajien joukosta. Määrä on rajattu yhdeksään eli ihan kaikkiin ihmisiin ei voi salaa ihastua. Ihastukset eivät näy profiilissa mitenkään.

Muita lisäominaisuuksia

Ryhmät ja tapahtumat. Voit valinnaisesti etsiä seuraa tietyistä ryhmistä joiden jäsen olet tai tapahtumista joihin olet osallistumassa. Silloin muut henkilöt joilla on myös Facebook Dating profiili käytössä voivat nähdä sinut ehdotuksissa.

Treffien jakaminen. Lähtökohtaisesti käyttäjän toiminta deittailun puolella on erillään muusta Facebookista, Jakaminen on kuitenkin turvallisuusominaisuus, jonka avulla voit lähettää sovitun tapaamisen tiedot luotetulle kolmannelle osapuolelle. Näin hyvä kaveri tietää missä menet.

Tarinoiden ja instagram postauksien liittäminen profiiliin. Omia facebook tarinoita ja instgram julkistuksia voi valikoivasti näyttää myös Dating profiilissa.

Turvallisuus ja yksityisyys

Facebookin mukaan turvallisuus, tietoturva ja yksityisyys on otettu kehittämisen lähtökohdaksi. Deittailu on ensinnäkin täysin valinnainen ominaisuus. Eli käyttäjien jotka mieluummin hakevat seuraa muualta, ei tarvitse pelätä että face on jatkossa pelkkää ehdottelua.

Dating profiilissa on myös tiettyyn pisteeseen asti enemmän yksityisyyttä kuin varsinaisessa julkisessa profiilissa. Vain etunimi ja ikä näkyvät automaattisesti. Kaiken muun jakaminen on käyttäjän kontrollissa.

Mitään mitä touhuat deittailun puolella ei jaeta muun Facebookin tai Instagramin puolella. Eli treffisi eivät ilmesty uutisvirtaan. Myöskään sitä onko joku käyttäjä Dating jäsen vai ei, ei näytetä.

Onko Facebook Dating hyvä idea?

Tuoreen palvelun toimivuudesta on tässä vaiheessa tietysti aika vähän käytännön kokemuksia. Facebook on kyllä tunnetusti tehokas hyödyntämään käyttäjädataa esimerkiksi kaveriehdotusten suhteen, onko se yhtä osuva myös potentiaalisten kumppanien etsimiseen?

Sinänsä ihmiset ovat tietysti tutustuneet romanttisesti Facebookin kautta jo ennen tätä Deittailu-ominaisuutta. Seksiseuran hakuun on kuitenkin ehkä mieluummin valittu siihen erillinen sovellus, Tinder tietysti tunnetuimpana.

Kellään muulla kuin FB:llä ei ole vastaavaa 3 miljardin ihmisen käyttäjäkuntaa palvelun rakentamisen lähtökohtana. Salainen ihastus on varsinkin uniikki ominaisuus jota mikään muu palvelu ei pysty tarjoamaan, ja sille voi olettaa suosiota. Myös tapahtumien ja ryhmien hyödyntäminen on erittäin mielenkiintoinen ja käyttökelpoiselta vaikuttava ominaisuus.

Haittapuolena on että moni on jo nyt Facebookin suhteen hieman skeptinen ja rajannut toimintaansa varsinkin julkisessa profiilissa. Tuttu, turvallinen ja tylsä face on monille keino pitää yhteyttä lähinnä sukulaisiin ja puolituttuihin sekä paikallisiin palveluihin ja tapahtumiin. Uskaltaako tätä käyttää samalla parinhakuun?

Vaikka yhtiö vakuuttaa yksityisyydensuojan toimivan, voiko siihen luottaa? Facebook Inc. on ollut ongelmissa tähän liittyvissä kysymyksissä. Viimeksi Yhdysvalloissa FTC määräsi yhtiölle 5 miljardin dollarin sakot Cambridge Analytica sotkusta, ja Facebook on ollut myös EU:n hampaissa. Mark Zuckerberg on tätäkin kirjoittaessa jälleen kongressin grillattavana.

Monia myös huolettaa määräävä markkina-asema sosiaalisissa verkostoissa. Instagrammin valtaaminen herätti jo kritiikkiä ja jos Facebook Dating todella lyö läpi, vahvistuu asema entisestään. Alkuun palvelu on täysin vapaa mainoksista, mutta voidaan olettaa että tulevaisuudessa tälläkin on tarkoitus tehdä rahaa.

Milloin Suomessa pääsee kokeilemaan?

Palvelu käynnistyi Kanadassa, useissa Latinalaisen Amerikan maissa ja osassa Aasiaa jo vuonna 2018. Yhdysvalloissa julkaisupäivä oli 5. syyskuuta 2019.

Eurooppa on sitten vuorossa vuoden 2020 aikana, oletettavasti myös Facebook Dating Suomi avautuu silloin. Päivämäärää ei tässä vaiheessa ole vielä tarkemmin määritetty.

Päivitämme juttua kun palvelu saadaan käyttöön. Jos olet jo ehtinyt kokeilemaan vaikkapa ulkomailla, niin kuulisimme mielellään kokemuksia kommenteissa!

Jaa juttu:

8 kommenttia artikkeliin ”Facebook Dating, Suomi mukaan 2020”

  1. Kirjauduin fb:n deittiin – nyt ei löydy enää saittia, mistä pääsen sinne takaisin?? Kaikenmaailman juttuja löytyy fb:n deitistä mutta ei sitä, mistä pääsee kirjautumaan sinne??

    Vastaa
  2. On siis tarkoitus joko ruksilla hylätä tai sydämellä ilmoittaa kiinnostus? Miten tästä edetään? Ilmoittaako vastapuoli matchin jotenkin? Vai pyöriikö nämä kuvat maailman tappiin tsekattavina? Mitä tarkoittaa se tähti tms. näiden kahden muun symbolin keskellä? Selventäkää vähän!

    Vastaa
  3. Minä en ole päässyt käyttämään koska minulla ei ole koskaan sitä näkynyt jostakin syystä. Haluaisin sen käyttöön minulla on Android Xiaomi Mi 10 5G puhelin. Olen kokeillut muiden puhelimella käydä katsomassa joilla on dating mutta ei näy siitä huolimatta.. Facebookissa olen tehnyt ongelma ilmoituksen aika monta mutta kukaan ei ole ottanut yhteyttä

    Vastaa
  4. Fb Datingin kehittäjille kehitysehdotus: en ole löytänyt mahdollisuutta rajata ulkomaalaisia pois. Jos sellainen toiminne löytyy, kertokaa se selkeästi! Tämä liittyy profiilin kohtaan Paikassa: esim Helsinki. Tämähän antaa ymmärtää, että henkilö on tavattavissa Helsingissä. Olen nyt keskustellut kahden kaverin kanssa, joista toinen oli Paikassa Espoo ja toinen Paikassa Helsinki. ”Espoolainen” paljastui aika pian työskentelevän ja asuvan Edinburghissa, Skotlannissa ja toinen, vallan kirurgi, kertoi lopulta olevansa komennuksella Jemenillä! Mitä nainen, joka hakee ulkoilu- tai harrasteseuraa, tekee näillä mainituilla yhteyksillä?! Ja voitte uskoa, että niitä riittää! Onhan selvää, etteivät ulkomaalaiset miehet ymmärrä suomenkielistä profiilia, tosin kovin moni ei tunnu niitä muutenkaan lukevan… Pitäisi siis olla mahdollisuus saada kääntää oma profiilinsa englanniksi, mikä tarkoittaa toista 500 merkin osuutta.
    Lisäksi Fb väittää tarkistavansa profiilit, mutta eipä tunnistanut komea, englantilainen armeijan kirurgi edes oman kielensä sanoja vaan muutaman sanan vastauksillaan antoi kyllä käsityksen huijausprofiilista kuvineen kaikkineen!
    Skotti puolestaan esiintyi kolmellakin nimellä. Kirurgi väitti kerran ihan käyneensäkin Helsingissä, mutta oli maksanut kaikki kulunsa itse! Eläköön! (En tiedä, miksi kuluista piti mainita, koska en ollut kysynyt sellaista….)

    Vastaa

Jätä kommentti